Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

GINGA DENSETSU WEED
(HOPEAHAMMAS LEGENDA WEED)

Ginga Densetsu Weed on jatkoa Ginga Nagareboshi Ginille. GDW kertoo Ginin pojasta, Weedistä. Mangana GDW:tä on ilmestynyt 60 osaa, ja animena 26 osaa. Manga ja anime poikkeaa melko paljon toisistaan, esimerkiksi: Anime loppuu siihen, kun Hougen kuolee, toisin kuin manga jatkuu vielä paljon, paljon pidemälle.

Juoni pääpiirtein:
Weed on nuori ja hyvin oikeudenmukainen pentu, joka asuu äitinsä Sakuran kanssa Japanin vuoristossa. Sakura on sairastunut vakavasti, joten Weedin on pidettävä huolta, sekä itsestään, että äidistään. Tarinan alussa Weedillä ei ole vielä nimeä, eikä hänellä ole tietoa omasta isästään. Kun Weed taas kerran lähtee etsimään ruokaa, hän törmää G.B.-nimiseen englanninsetteriin, jolta Weed onnistuu viemään saaliin suoraan nenän edestä. G.B. käy Weedin kimppuun, opettaakseen, ettei ruokaa saa varastaa. Weed kuitenkin kertoo, että ruoka on tarkoitettu hänen sairaalle äidilleen, joten G.B. heltyy, ja antaa saalinsa tälle. Myöhemmin Weed törmää G.B:hin uudelleen, kun tämä on ystävänsä Sasuken kanssa varastamassa ruokaa ihmisiltä. Banken-niminen vahtikoira hyökkää Sasuken kimppuun, mutta G.B. pakenee paikalta, jättäen Sasuken pulaan. Weed ei aio sietää tällaista ja menee itse auttamaan Sasukea. Hän käyttää Zeztu Tenro Battoga, nimistä hyökkäystä, mikä paljastaa G.B:lle, että Weed on Ohun, koirien paratiisin johtajan, Ginin poika! G.B. auttaa Weedin pois Bankenin kynsistä, ja he lähtevät yhdessä Weedin äidin, Sakuran luo. Sakura on kuolemaisillaan, ja pyytää G.B:tä viemään Weed isänsä luokse Ohuun. G.B. suostuu, ja Sakura kuolee. G.B. antaa Weedille nimen, Weed, sillä se tarkoittaa rikkaruohoa, ja G.B. näkee Weedin pienenä, mutta sitkeänä pentuna. He lähtevät yhdessä kohti Ohua, josta uskovat löytävänsä Ginin, Weedin isän. 

He tapaavat matkalla mm. kultaisennoutajan pennun, Melin, ja Ginin vanhan ystävän, Smithin. He saavat myös uusia vihollisia, jotka onnistuvat kuitenkin voittamaan. Ohussa, Weediä odottaa katastrofi: hirviömäinen, geenimanipoloitu koira, Kaibutsu (muita nimityksiä mm. P4 ja Deadly Weapon) on ottanut Ohun valtaansa ja tappanut useita koiria. He saavat myös tietää, että Gin on ollut poissa Ohusta jo pitkään, ystäviensä Akamen ja Johnin kanssa. Weed tapaa ystäviensä kanssa Jeromen johtaman "ammattitappajien" joukon, jotka ovat jahdanneet Kaibutsua, siitä lähtien, kun se karkasi salaisesta laboratoriosta. Ammattitappajien avulla Weed voittaa Kaibutsun, ja rauha palaa Ohuun, toistaiseksi. 

Samaan aikaan, Gin on lähtenyt etsimään Sakuraa, Akamen ja Johnin kanssa. He törmäävät Sasukeen, joka kertoo Sakuran kuolleen muutama kuukausi sitten. Hän myös kertoo, että Ginillä on poika, Weed. Gin aikoo palata Ohuun, mutta Hougen-niminen tanskandoggi ottaa Ginin ja Johnin panttivangeikseen, yrittääkseen itse vallata Ohun. Akame onnistuu pakenemaan, ja lähtee ilmoittamaan asiasta Weedille. Kun Weed saa kuulla tapahtuneesta, hän päättää pelastaa isänsä, ja alkaa kerämään koiria ympäri Japania, voittaakseen Hougenin. 
Kun Hougen on lopulta kukistettu ja Weed on tavannut isänsä Ginin, Weed löytää isoveljensä Yukimuran, joka kertoo, että heidän (Weedin, Yukimuran ja Joen) ollessa pieniä, Saheiji-niminen koira oli ottanut hänet ja Joen hoitaakseen, koska Sakura oli sairastunut. Weed oli ollut ainoa, joka oli jäänyt äitinsä luo. Japaninmakakit olivat kuitenkin hyökänneet Saheijin, Yukimuran ja Joen kimppuun, tappaen Joen (oikeasti Joe pääsi pakoon) ja halvaannuttaen Saheijin. Yukimura vannoi sen takia makakeille kostoa. Weed ei pidä siitä, että hänen veljensä tappoi jopa pikkumakakeja vain koston takia, ja kävi sen takia veljensä kanssa kaksintaistelun, häviten ensimmäistä kertaa elämässään. Weed kuitenkin auttaa Yukimuraa tappamaan Shougun-nimisen paviaanin. Yukimura kuolee kuitenkin itse tässä taistelussa. 
Vähän tämän jälkeen, Weed tapaa narttukoiran, Koyukin. Koyuki oli jäänyt ketunrautoihin kiinni, etsiessään pikkuveljeään Kotetsua. Weed ihastuu Koyukiin, ja kun Kotetsu löytyy, Koyuki päättää liittyä Weedin laumaan.

Hokkaidosta tulee tieto, että Venäjältä lähteneet sotakoirat, ovat hyökänneet Hokkaidossa asuvan, Hakuron lauman kimppuun, ja tappaneet Hakuron ja sen 3 poikaa. Weed päättää lähteä laumansa kanssa auttamaan eloonjääneitä. Koyuki jää Kotetsun kanssa Ouun. 
Voitettuaan Venäjän sotakoirat Weed palaa takaisin laumansa kanssa Ohuun, ja he ovat saaneet uusia liittolaisia: Lydian, joka kuului Venäjän sotakoiriin, mutta liittyi Ohun joukkoon, koska oli rakastunut Jeromeen. 

Myöhemmin, Weed törmää kuolleeksi luultuun, veljeensä Joeen. Joella on pentu, jonka tämä esittelee Kôshiroksi. Joe kertoo, että, kun Japaninmakakit olivat vieneet tämän johtajansa Shougunin luo, hän oli paennut ja löytänyt nykyisen omistajansa: Nionymian. Joe oli myös tavannut narttukoira Hitomin, ja he olivat saanet 4 pentua. Heidän kimppuunsa oli kuitenkin hyökännyt jättiläismäinen, hybridikarhu, joka oli tappanut Hitomin ja 3 pennuista. Ainoastaan Kôshiro oli jäänyt eloon. Weed auttaa Joea tappamaan hybridit, ja taistelusta tuleekin pitkä ja verinen. Esimerkiksi G.B. menetti henkensä tässä taistelussa, pelastaakseen Weedin hybridiltä. 
Kun hybridikarhuja vastaan käyty taistelu on ohi, Weed palaa Ohuun, ja hänestä on tullut Ohun uusi johtaja. Weed saa Koyukin kanssa 4 pentua, jotka Ginin entinen omistaja Daisuke, nimeää Orioniksi, Siriukseksi, Bellatrixiksi ja Rigeliksi. Myös Jerome ja Lydia saavat 6 pentua.
<-Sarjan viimeinen osa

©2018 Ginga Densetsu Ginga - suntuubi.com